Kirkonkirjojen mukaan ensimmäinen esi-isämme oli – ihme kyllä – Marcus! Tämä kantaisämme eli Antrean Kavantjärvellä (Cavandjärvi) 1600-luvun  puolivälissä. Hänestä ei ole merkintöjä kirkonkirjoissa, mutta hänen poikansa Anders Marcussonin, siis Antti Markuksenpojan ja vaimonsa Annan nimet löytyvät, tosin ilman tarkempia syntymä- ja kuolinaikoja. Nimet ovat Antrean vanhimmassa kirkonkirjassa.

Anders ja Anna saivat pojan Eliaksen vuonna 1694. Elias otti puolisokseen Britan (Brita Mattsdotter) s. 1683. Elias kuoli 30.11.1751 ja Brita vuonna 1756. Heillä oli poika Elias Eliasson, joka syntyi vuonna 1728. Hänen sukunimekseen merkittiin Marcus. Kotikylän nimi kirjoitettiin jo K:lla Kavantjärvi. Miksi Marcus tuli sukunimeksi kolmen sukupolven takaa? Ehkä siksi, että Marcus-niminen mies oli aikoinaan raivannut itselleen Kavantjärven kylään maapaikan ja perustanut perheen. Vaimoa, lapsia ja mahdollista palvelusväkeäkin sillä tilalla kutsuttiin Markuksen Annaksi, Markuksen Antiksi ja niin edelleen. Ehkä Marcus oli sellainen patriarkka, että hänen lapsenlapsiaankin kutsuttiin Markuksen väeksi, ja talon nimeksi vakiintui Marcus. Tämä on vain olettamusta, mutta täysin mahdollista. Elias Eliaksenpoika nai itseään vuotta nuoremman Kaarinan (Catharina Mattsdotter). Elias ja Kaarina kuolivat 1799-1800 peräkkäisinä vuosina kuten olivat syntyneetkin.

Heidän poikansa Simo (Simon Eliasson Marcus) s. 12.7.1760 katsoi ilmeisesti, että kotipaikka ei elätä ja lähti Viipurin maalaiskuntaan Terävälän kylään vuokraviljelijäksi (arrendator) vaimonsa Helenan (Helena Henriksdotter) kanssa. Tässä esityksessä on kerrottu vain esi-isistä, joista Heinjoen Markukset polveutuvat, mutta pitää muistaa, että he eivät olleet perheissä ainoat lapset, vaan siihen aikaan perheet olivat yleensä suuria. Vanhin poika jäi jatkamaan isänsä ammattia, muut pojat hakeutuivat muualle – ja tytöt naimisiin. Simo kuoli 25.2.1831 ja Helena 25.10.1832.

Poika Elias Simonpoika Markus syntyi Antreassa Cavantjärven kylässä vuonna 1790. Hänen sukunimensä kirjoitettiin jo K-lla Markus, mutta kotikylä välillä C:llä, välillä K:lla. Hän asui vanhempiensa kanssa Terävälässä, mutta 30-vuotiaana hän palasi takaisin Antreaan, muutti jälleen Terävälään. Vielä yksi edestakainen muutto Viipurin Terävälä – Antrea – Terävälä, ja sitten muutto vuonna 1852 Heinjoelle Pihkala No.1:een, jossa Eliaksen merkittiin olleen maanviljelijän. Mikä on tämä tila Pihkala numero yksi? – Oletettavasti se sama paikka, jossa seuraavat sukupolvet Mattiin saakka toimivat seppinä. Elias oli kahdesti naimisissa, ensin Helena Kilbergin kanssa ja sitten Anna Rahkosen (Rahkoin) kanssa. Elias kuoli Heinjoella 20.9.1862. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli kuollut 11.11.1829 ja toinen vaimo 11.9.1841. Helenan kanssa hänellä oli poika Simo, joka ryhtyi sepäksi.

Seppä Simo Eliaksenpoika Markus oli syntynyt perheen asuessa Antreassa 5.4.1824. Viipurin muuttojen jälkeen kotiuduttiin Pihkalan rannalle vaimon Saara Rahkosen kanssa. Kirkonkirjoissa on merkintä ”asuivat myöhemmin Heinjoella Ristseppälän kylässä”. Simo kuoli 3.9.1892 ja vaimo saman vuoden lopulla 27.12. Simosta ja Saarasta ei ole muistitietoja, mutta heidän pojastaan Juhanasta on jopa yksi valokuvakin olemassa.

 

 

Juhana Simonpoika Markus syntyi sepän poikana 4.7.1874. Heinjoen kylien nimet ovat kirkonkirjoissa vaikeasti tunnistettavat. Juhanan syntymäpaikaksi on merkitty Ristseppälän kylä N:o 1, mutta tiedetään, että Juhana ainakin aikuisena asui Taipaleenmäellä, siis Pihkalan rannalla. Juhanastakin tuli seppä kuten isä Simokin oli ollut. Vaimo löytyi samasta kylästä: Anna Maria Matintytär Hillebrand. Anna Maria oli syntynyt miehensä kanssa samana vuonna 6.1. Juhana kuoli melko nuorena 15.7.1916. Anna Maria eli kauemmin. Hän kuoli Viipurissa sotakesänä 28.6.1943. Molemmat on haudattu Heinjoelle, mutta sodan myllerrysten ja uusien isäntien hautausmaita kohtaan osoittaman välinpitämättömyyden takia hautapaikat ovat tuntemattomat. Juhanalla ja Anna Marialla oli neljä lasta Matti, Ville, Johannes ja Aino.

Matti syntyi 7.10.1894. Hän meni naimisiin Aliina Juhontytär Parikan kanssa. Aliina oli syntynyt Muolaassa 11.8.1898. Heille syntyi seitsemän lasta: Aili, Rauha, Eila, Mauno, Liisi, Juhani ja Jorma. Heidän elämästään kerrotaan erikseen sotaa ja pakolaisuutta käsittelevässä luvussa.